 |
 |
|
|
| Kirjan nimi: | Poikakirja |
| Kirjailija: | Olli Jalonen |
| Ilmestynyt: | 2010 |
| Kustantaja: | Otava |
Ikäsuositus: Kirja sopii kaikenikäisille.
Kohderyhmäsuositus: Lukijakuntaa eivät rajoita ikä, sukupuoli, kieli tai kulttuuri.
Teemoja: lapsen maailman avartuminen, kodin ja koulun arvot, sosiaalistuminen
Linkit:
Otavan esittely Olli Jalosesta
1960-luku absolutismi adoptio alkoholismi alkuperäiskansat amerikansuomalaiset ammatinvalinta arkielämä arvoitukset avioero bändi draama eläimet eläintensuojelu ennakkoluulot erilaisuus Espanja eutanasia fantasia fantasiamaailmat feminismi filosofia halvaantuminen harrastukset henkinen kasvu hevoset hevosharrastus historia huostaanotto huumori ihastus ihmisen ja luonnon suhde ihmissuhteet ilmastonmuutos internet Intia islam isä-/äitisuhde itsemurha itsenäistyminen Jamaika jännitys kaksoset Kalevala kanga-päähine kansanperinteet ja -tarinat kasvaminen katoaminen katulapset kaverisuhteet kaverit kerjääminen kesä kilpailu kissat kiusaaminen kodin ja koulun arvot kodittomuus koirat kokemukset kolonialismi Kongo koripallo koti koulu kouluelämä koulu koulukiusaaminen kulttuurierot kuolema köyhyys laitoshoito lapsen maailman avartuminen lapsen ja eläimen symbioosi lapsen oikeudet lapset lastenkoti leirikoulu lesbous liikenneonnettomuudet luokkaretki luonto lääketiede maahanmuutto…
Suomalaisen poikakirjallisuuden juuret palautuvat 1900-luvun ensi vuosikymmenelle. Poikakirjallisuuden aloittajana voidaan pitää Arvi A. Kariston salanimellä Santeri Saarto julkaisemaa teosta Poikuusajoilta (1909), joka kytkeytyy Hämeenlinnaksi tunnistettavaan pikkukaupunkiin. Sata vuotta myöhemmin kirjallisuutemme kärkikaartiin kuuluvalta Olli Jaloselta on ilmestynyt pienoisromaani Poikakirja, sekin saman pikkukaupungin ympäristöön sijoittuva.
Teoksen lähtökohtana on ollut Olli Jalosen oma lapsuus, mutta kirja kasvaa tekijän oman elämän kehää suuremmaksi. Vaikka juonelliset tapahtumat takautuvat kirjailijan omiin koulukokemuksiin, joista Jalonen on kirjoittanut kotiseutujulkaisussa Hämeenlinna-Wanaja (2003), koulusta ja oppimisesta kehittyy Poikakirjassa vertauskuva jostakin isommasta ja syvemmästä. Kasvavan pojan maailma rakentuu ympäristön yksinkertaisesta havainnoinnista ja omien mielentilojen pikkutarkasta rekisteröinnistä. Poika hakee identiteettiään suhteessa kaveripiiriin – myös tyttöihin – ja kosketuksessa koulun arvoihin.
Vaikka teoksessa eletään 1960-lukua, koulun välittämä maailmankuva vastaa 1940-luvun isänmaallista maailmaa, jossa asutaan yhä juoksuhaudoissa ja suojellaan suomen kieltä vierailta tartunnoilta. Poikakirjan minäkertojalle tuputetaan suojeluskuntien Poikakirjan
tai Tapani Löfvingin seikkailujen hyveitä ja ideologiaa.
Poikakirjan päähenkilö tarkkailee ympäristöään järjestelmällisesti ja löytää maailmankuvalleen paremman jäsennyksen Pikku Jättiläisestä, tiedonjanoisten nuorukaisten klassisesta lukemistosta. Vanha viisaus oppimisesta elämää eikä koulua varten toteutuu Poikakirjassa paradoksina, kun poika kääntää koulun tarjoamat opit päälaelleen.
Juhani NiemiNiin minä opin maailmasta pitämään omat asiat itseni sisällä ettei muiden niistä tarvitse välittää eikä selittää kenellekään eikä huolehtia minkään turhan vuoksi ja sillä lailla opin hakemaan maailmasta paikan.