 |
 |
|
|
| Kirjan nimi: | Megacool (orig. Way past cool) |
| Kirjailija: | Jess Mowry (suom. Juhani Lindholm) |
| Ilmestynyt: | 1993 (1992) |
| Kustantaja: | Otava |
Ikäsuositus: 15-vuotiaille ja sitä vanhemmille.
Kohderyhmäsuositus: Megacool on antoisaa luettavaa Amerikan lähiöelämästä, jengeistä ja siellä selviytymisestä kiinnostuneille.
Teemoja: ystävyys, jännitys, jengit, lähiöelämä, väkivalta, aseet, huumeet
Linkit:
Jess Mowryn kirjaa koskeva essee The Blessing and the Curse
hänen kotisivuillaan (englanniksi)
… salapoliisityo sanataide Savo savolaisuus seikkailu seksi seksismi seksuaali-identiteetti seksuaalisuus seurustelu sienestys sijaisperhe sirkusharrastus sisarussuhteet Somalia sosiaalistuminen sota sotilasdiktatuuri sukupolvierot sukupuoliroolit sukuyhteys suomenruotsalaisuus suru suvaitsevaisuus syntymäpäivät syrjäytyneisyys syyllisyys syömishäiriöt syöpä taikuus taisteleminen taiteet talvi tanssi taruolennot teatteri traktorit tulevaisuudensuunnitelmat turkistarhaus turvapaikanhakijat tytön ja pojan suhde työharjoittelu tähtitiede ulkomaalaiset ulkomaat ulkonäkö ulkonäköpaineet urheilu uskonto uusperhe vaihto-oppilasvuosi valehtelu valtataistelu vanhempien ero vapaus ja sen rajat Venäjä vertaistuki vähemmistöt väkivalta yksinäisyys yliopisto-opiskelu ystävyys
Oaklandin mustien ghetossa jokaisen on kuuluttava jengiin – sukulaiset tai perheenjäsenet eivät ole niin merkityksellisiä, mikäli haluaa säilyä elossa. Megacool antaa elävää kuvaa siitä, millaista murrosiän kynnykselle ehtineiden ja nuorempienkin poikien elämä saattaa pahimmillaan olla silloin, jos ei ole sattunut syntymään hyvinvointiasemaan.
Ongelmakeskeistä nuortenkirjallisuutta edustavan Megacoolin luvut esittelevät eri näkökulmia ja henkilöitä, mutta eniten kirjan tarina painottuu johtaja Gordoniin, kaksosiin Riciin ja Raciin sekä Curtisiin ja Lioniin, jotka muodostavat Friends-nimisen jengin. Veitsen käyttö, aseiden käsittely, köyhyys ja rasismi ovat osa jengin jäsenten arkipäivää. Kirjassa kiroillaan paljon ja siinä on väistämättä paljon väkivaltaa, jopa siinä määrin, että kirjan loppuosan taistelu uhkaa jäädä lukijalle epäselväksi. Friendsit tekevät yhteistyötä toisen jengin, Crewin, kanssa, mutta huomaavat pian, ettei ghetossa pitäisi luottaa lopulta keneenkään.
Megacool käsittelee myös alkoholin- ja huumeidenkäyttöä, mutta kaikeksi onneksi silloin tällöin juonessa pilkahtaa palasia toivosta, unelmista ja ystävyydestä. Toivonkipinä auttaa lukijaakin kestämään paikoin todella raskaalta tuntuvaa realistista kerrontaa.
Noora HapuliGordon oli synnynnäinen johtaja eikä pelännyt panna itseään ensimmäisenä likoon kun tarvittiin. Älyä hänellä oli juuri sopivasti sen verran kuin kanttiakin, mutta niiden luontaista yhdistelmää tasapainotti asianmukainen annos tervettä pelkoa. Tiukan paikan tullen hän osasi tehdä nopeita päätöksiä kuten kaikki hyvät johtajat; jos päätökset sattuivat olemaan vielä oikeita, niin aina parempi.