 |
 |
|
|
| Kirjan nimi: | Surutyttö |
| Kirjailija: | Päivi Romppainen |
| Ilmestynyt: | 1993 |
| Kustantaja: | Kara-Sana |
Yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille.
Kohderyhmäsuositus:Lukijoille, jotka pitävät surullisista tarinoista, joilla kuitenkin on onnellinen loppu. Uskonnosta kiinnostuneille. Koirafaneille.
Teemoja:uskonto, ihmissuhteet, rakkaus, koirat
Linkit:Suomen nuorisokirjailijoiden nettimatrikkeli
1960-luku absolutismi adoptio alkoholismi alkuperäiskansat amerikansuomalaiset ammatinvalinta arkielämä arvoitukset avioero bändi draama eläimet eläintensuojelu ennakkoluulot erilaisuus Espanja eutanasia fantasia fantasiamaailmat feminismi filosofia halvaantuminen harrastukset henkinen kasvu hevoset hevosharrastus historia huostaanotto huumori ihastus ihmisen ja luonnon suhde ihmissuhteet ilmastonmuutos internet Intia islam isä-/äitisuhde itsemurha itsenäistyminen Jamaika jännitys kaksoset Kalevala kanga-päähine kansanperinteet ja -tarinat kasvaminen katoaminen katulapset kaverisuhteet kaverit kerjääminen kesä kilpailu kissat kiusaaminen kodin ja koulun arvot kodittomuus koirat kokemukset kolonialismi Kongo koripallo koti koulu kouluelämä koulu koulukiusaaminen kulttuurierot kuolema köyhyys laitoshoito lapsen maailman avartuminen lapsen ja eläimen symbioosi lapsen oikeudet lapset lastenkoti leirikoulu lesbous liikenneonnettomuudet luokkaretki luonto lääketiede maahanmuutto maailmankatsomus maakunnat maallemuutto maaseutu marjastus masennus matka matkailu meilailu mielikuvitus monikulttuurisuus muinaisaika murre murrosikä…
Surutyttö on nimeämättömässä pikkukaupungissa äitinsä kanssa asuva 16-vuotias Milla Tarpio, joka käy kymppiluokkaa ilman selviä tulevaisuudensuunnitelmia. Hän on kasvattanut paksun, vihamielisen kuoren ja suojautunut yksinäisyyteen kovien kokemustensa vuoksi. Hänen mottonsa voisi olla ”Elämä on pelkkää menettämistä” (s. 12). Milla on menettänyt elämässään melkein kaiken rakastamansa, kuten isänsä, parhaan ystävänsä ja lemmikkieläimensä. Hän ei myöskään tule toimeen työhön uppoutuneen äitinsä ja tämän väkivaltaisen miesystävän Reiskan kanssa.
Millan elämä alkaa kuitenkin muuttua, kun hän uskaltautuu koulupastori Larin puheille. Lari on pitkätukkainen harrikkamies, hauska ja aidosti kiinnostunut nuorista − Millan mielestä ”ihmepappi” (s. 25). Milla kertoo Larille surullisen elämäntarinansa ja papin rohkaisemana uskaltautuu vähitellen tulla ulos kuorestaan. Hän löytää poikaystävän, urheilusankari Miskan, ja tutustuu koiranomistaja Roosaan, josta tulee hänelle eräänlainen sijaisäiti. Millan suhde omaan äitiinkin alkaa hiljalleen parantua. Elämä näyttää hetken valoisalta, kunnes Milla kohtaa jälleen uuden menetyksen. Mutta siitäkin voi selviytyä luotettavien aikuisten, ystävien, koirien ja ehkäpä jopa Jumalan avulla.
Surutytössä on poikkeuksellisen paljon traagisia tapahtumia, eikä sitä pysty helposti lukemaan kuivin silmin. Kirja ei kuitenkaan sorru sensaatiohakuiseen mässäilyyn erilaisilla kauheuksilla. Sen sijaan kertoja pyrkii neutraaliin kerrontatapaan ja antaa paljon tilaa Millan omille ajatuksille. Lisäksi kirjan loppu on toiveikas. Kiinnostavaa on, että vaikka romaani on selkeästi maailmankuvaltaan kristillinen, siinä esiintyy vain yksi uskovainen hahmo, Lari. Näin kristinusko ei ole romaanissa ainoa mahdollinen maailmankatsomus. Kirjan vahvuus onkin siinä, että se ei saarnaa eikä anna mitään valmiita vastauksia − mutta kylläkin paljon pohdittavaa. Kovia kokeneen nuoren tytön selviytymistarinana Surutyttö on vertaansa vailla.
Susanna ItäkareMä menetin isäni jo ennen kuin mä olin syntynytkään. Mä en siis tunne koko miestä. Se lähti nykiin, kun kuuli, että mutsi oli paksuna. [...] Äiti osti mulle kissanpennun, kun mä olin jotain siinä viiden vanha. Mutta en mä pitkään saanu sen kanssa leikkiä, kun se jo jäi auton alle.